Ensimmäinen teddykarhu

Ensimmäinen varsinainen teddykarhu on tehty Saksassa pienessä kaupungissa nimeltä Giengen am Brenz. Karhun suunnitteli Richard Steiff, joka sai karhulle muodon ja idean monilla visiiteillään eläintarhassa, tutkiskelemalla ja tekemällä piirroksia oikeasta karhusta.

Richardin mielestä oli aika tehdä uudenlainen lelueläin: eläin, jolla olisi liikkuvia osia, joka olisi samalla karhun mallinen lelueläin ja samalla myös "poikien nukke", ihmismäinen olento, jonka voisi laittaa seisomaan takajaloilleen, istumaan, kävelemään ja jota voisi tarvittaessa vaikka pukea.

Teddykarhun prototyypin toteutti Richardin täti Margarete Steiff. Teddykarhun päällismateriaaliksi valittiin kaunis ja kallis kangas villamohair, joka tuolloin oli aivan uusi tuote. Steiff oli vuonna 1901 tehnyt yhteistyösopimuksen kuuluisan Schulte-tehtaan kanssa. Tehdas aloitti tuolloin villamohairin tuottamisen vuohen villasta. Steiffin upeat mohairnallet ja leikkikalueläimet valmistetaan edelleen Reinhard Schulte -mohaireista. Koska materiaali on kallista ja teddykarhussa paljon tekemistä käsityönä, oli Margarete Steiff alkuun hyvin epäilevä teddykarhun mahdollisuudesta menestyä. Nallesta tuli aika kallis lelu.

Teddykarhu ensimmäinen esiintyminen

Teddykarhu teki ensimmäisen "virallisen esiintymisensä" 1903 leikkikalumessuilla Leipzigissa, ja siellä niitä tilattiin ensimmäinen suurempi erä Yhdysvaltoihin. 1903-mallisessa nallessa oli jo pieniä parannuksia 1902 tehtyyn malliin. 1903 messuilla esitetty malli oli Bear 55 PB. Tämä tarkoitti sitä, että nalle oli 55 cm korkea istuma-asennossa, ja kirjaimet PB tarkoittivat P=Plüsch eli mohairplyysi ja B=Beweglich eli liikkuva. Nalle sai kritiikkiä suuren kokonsa ja painavuutensa vuoksi, ja niinpä Richard taas paranteli mallia. Näin syntyi Bear 35 PB -versio. Näillä oli edelleen vahanenä ja pään malli oli matalaotsainen ja pitkulainen. Aivan ensimmäisistä Steiffin tekemistä nalleista ei tiettävästi ole 'elossa' enää ainuttakaan, ei edes Steiff-arkistossa. Vanhimmat olemassa olevat ovat noin vuoden 1904 paikkeilta. Vuonna 2000 jokavuotisilla Steiff-festivaaleilla huutokaupassa myytiin hieno, hyväkuntoinen 28 PB -malli, ja se saavutti mykistävän 82.000 punnan hinnan. Punnan silloisen kurssin mukaan nalle maksoi nykyrahassa noin 130.984 euroa.

Richard tunnettiin perfektionistina ja hän paranteli teddykarhuaan kaiken aikaa. Vuonna 1905 Richard oli vihdoin tyytyväinen nallekarhuunsa. Hän suunnitteli mallin, joka tunnetaan ns. Richard Steiff -nallena. Nallella oli nyt neulottu nenä ja suu, raajat oli kiinnitetty erilailla, ja ne liikkuivat sokilla kiinnitetyillä pahvikiekoilla. Karhulla oli selvempi otsapenger ja se oli erittäin paljon oikean karhun oloinen, varsinkin uudessa harmaassa värissään. Tällaisena teddykarhu sitten on säilynyt lähes näihin päiviin asti. Steiffin aivan ensimmäisistä karhuista saat käsityksen tutustumalla esimerkiksi replicanallemalliin 'Mr. Cinnamon' tai replicanalleihin 35 PB (Bärle) tai Bärle 35 PAB.

Nallekarhun suosio kasvaa

Sitä mukaa, kun nallea parannettiin, sitä mukaa se myös saavutti enemmän ja enemmän suosiota ja ostajia. Teddykarhu joutui tuohon aikaan taistelemaan suosiosta monen moisten muiden leikkikalueläinten kanssa. Esimerkiksi Steiff oli tuonut markkinoille jo 1800-luvun puolella monenlaisia eläimiä: norsuja, possuja, kissoja, koiria, pupuja jne. Nallen kanssa itsensä löi lävitse myös liikkuvaraajainen apina (simpanssi). Tämä apina onkin kautta aikain tarjonnut nallelle kovan vastuksen.

Teddykarhu kuitenkin levitti suosiotaan kuin kulovalkea. Jo vuonna 1907 se oli esimerkiksi Steiffin päätuote, ja pelkästään heillä nalleja valmistettiin sensaatiomaiset 975.000 kappaletta. Ja, ajatelkaapa, käsityönä! Vuotta 1907 nimitetäänkin nallekarhujen hulluksi vuodeksi. Nalleja kehitettiin ja keksittiin uusia värejä ja muotoja. Tehtiin hurjan värisiä nalleja: kirkkaan punaisia, kirkkaan sinisiä, tehtiin erikoisen mallisia nalleja, kuten esimerkiksi vuoden 1907 kuumavesipullonalle.

Erikoistilaukset nalleista

Nalleja tehtiin myös erikoistilauksista, esimerkiksi Venäjän hoviin punainen nalle Alfonso, Harrods'in tavarataloon Lontooseen petroolin sininen nalle, jota kuitenkaan ei otettu varsinaisesti myyntiin, tai esimerkiksi musta surunalle. Kun matkustaja-alus Titanic neitsytmatkallaan 14. huhtikuuta 1912 törmäsi jäävuoreen ja upposi, yli 1500 ihmistä hukkui - koko Englanti suri. Samana vuonna Steiff valmisti mustan surunallen erikoisesti Englannin markkinoille. Ja nallemalleja tuli aina vaan uusia. 20-luvun lopulla tehtiin avosuinen huopahampaallinen nalle, josta ei pidetty lainkaan. Mallia parannettiin muuttamalla nalle hampaattomaksi, ja syntyi suloinen Baby-nalle, jolla on avoimen huopasuun lisäksi alaspäin käyrät käsivarret. Tätä seurasivat vastaavan malliset, mutta mustavalkoiset Panda-nallet, ja sitten avosuisista nalleista se ehdottomasti suosituin: Zotty-nalle, joka valmistettiin upeasta, tuuheasta, kiharaisesta tip-mohairista. Tämä nalle oli 50- ja 60-lukujen suosikki.

Lisäksi oli puettuja nalleja, esimerkiksi klovneja, soivia soittorasianalleja, mekaanisia avainvetoisia nalleja, kuperkeikkanalleja sekä Yes-No -mekaniikanalleja. Mekaaniset nallet oli usein valmistanut saksalainen Bing-tehdas tai Schuco.

Pääperiaatteet

Pääperiaate nalleissa, jotka on valmistettu 1902-1960 on se, että

1. niiden päällinen on joko villamohairia  vuohen villasta (1902-1930) tai n. 30-luvun alusta lähtien myös puuvillamohairista (puuvillaviskoosi) sekä puuvilla- tai villakankaasta tai näiden sekoitteesta, tai vaikkapa lampaannahkasta.
2. nallejen sisusta eli toppaus on puulastua eri puulaaduista, puuvillavanua, kapokkia (puussa kasvavaa siemenkotapumpulia) tai flokkia, puuvillasekoitetta - tai näiden kaikkien sekoituksia. Varsinkin lampaannahkanalleista ja kaikista sota-ajan nalleista ja esimerkiksi englantilaisista ja irlantilaisista nalleista voi löytyä sisältä myös korkkipurua, hevosen jouhia, sanomalehtiä, trasselia tai lähes mitä vain.
3. nallejen pää, kädet ja jalat ovat liikkuvat
   • niissä ensimmäisissä prototyypeissä ja myöhemmin myös esimerkiksi ranskalaisissa, japanilaisissa, joissain pienemmissä saksalaismalleissa käytettiin ns. rod-läpivientiä. Nallen lävitse meni yksinkertaisesti rautalanka, joka sitten päätettiin raajaan tai pään sisään. Hieman heikko ja helposti repeytyvä systeemi.
   • Yleensä nalleissa on ns. kiekot. Ne on tehty puusta, pahvista, kovalevystä, pellistä tms., ja ne kiinnitetään metallisokilla. Usein hieman "laaduttomampien" nallejen sisällä olevat kiekot voivat olla vaikka jätepahvista käsin leikattuja.
4. nallejen silmät ovat puuta, metallia, tai lasia
   • aivan ensimmäisillä - ja suurimmalla osalla 1910-luvun nalleilla, ja vielä pitkälle 1920-luvulle... ja joskus jopa 50-luvun nalleilla - on puunappisilmät, ns. "shoebotton-silmät"  (kengännappi) tai metallinappisilmät. Hyvin aikaisin alettiin myös käyttää lasisilmiä. Molempien taustalla on rautalankakoukku tai suora rautalanka johon pujotetaan puuvillalanka ja silmä kiinnitetään.
5. nallet hyvin usein ääntelevät. Niillä on ns. tilttimörinä (nalle ääntelee, kun sen 'kaataa'), tai niillä on painettava jousipiippa, tai niissä on esimerkiksi sisällä avaimesta vedettävä soittorasia. Eri aikakausina äänilaitteet on tehty eri aineista hyvin eri tavoin.

Nallekarhun kotimaa ja mistä nimi teddykarhu?

100-vuotiaalla teddykarhulla on tavallaan kaksi kotimaata. Kuten tähän asti tässä on kerrottu, on nallen kotimaa Saksa, mutta siinä on vasta puoli totuutta. Mistä sitten nimi teddykarhu?

Vuonna 1902 Amerikassa presidentin tehtäviä hoiti Theodore Roosevelt. Hän oli lapsesta asti ollut luonto- ja eläinfriikki. Hän oli joutunut presidentin virkaan kesken kauden varapresidentin tehtävistä. Hän oli tunnettu metsästysharrastuksestaan.

Vuonna 1902 hän matkusti etelään setvimään rajariitaa Mississippin ja Louisianan välillä. Neuvotteluiden välillä pidettiin tauko, ja presidentti sai kutsun metsästysmatkalle Smedesiin, Mississippiin. Kymmenen päivää metsästettiin, mutta yhtään karhua ei saatu saaliiksi. Isännät, jotka jahdin olivat järjestäneet, olivat hieman häpeissään. Miellyttääkseen korkeaa presidentillistä vierastaan he etsivät ja etsivät kunnes jostain löysivät puolenkasvuisen karhunpennun ja se retuutettiin paikalle ja varmuuden vuoksi vielä sidottiin puuhun kiinni narulla, jottei se pötkisi pakoon. Kun Roosevelt näki karhunpojan, hän ilmoitti, että tähän hän 'vetää rajan'. Hänellä ei olisi mitään halua ampua mitään noin pientä ja avutonta, eikä varsinkaan otusta, joka on köytetty kiinni! Hänen lapsensa eivät antaisi hänelle anteeksi, jos hän ampuisi nalleressukan. Karhunpentu sai siis pitää henkiriepunsa.

Asiasta uutisoitiin myös lehdissä, esimerkiksi suuressa Washington Post -lehdessä. Siinä julkaistiin myös 10. marraskuuta 1902 kuuluisan pilapiirtäjän Clifford K. Berrymanin pilakuva, jolle hän oli antanut nimeksi 'Rajanveto Mississippissä'. Kuvassa on metsästysasuinen presidentti aseineen, ja hän on kääntynyt selin pieneen, söpöön nalleen, jota mies pitelee narussa. Presidentin käsi tekee torjuvan eleen. Pilapiirroksesta tuli todella suosittu. Piirros sai aikaan sen, että sen nähnyt mies nimeltä Morris Michtom ehdotti vaimolleen, että hän tekisi heidän pienen, käsintehtyjä leikkikaluja ja makeisia myyvän liikkeensä ikkunaan pienen karhunpojan. Kauppa sijaisi Brooklynissä. Nalleja tehtiin kaksi, ja ne asetettiin ikkunaan ja niiden viereen laitettiin lappu, jossa hupimielessä oli teksti, että tässä nyt on se nalle, jota Roosevelt ei ampunut, eli 'Teddyn karhu'.

Nallet haluttiin ostaa heti, ja uusia tilattiin. Tarinan mukaan Michtom kirjoitti tuolloin itselleen Theodore Rooseveltille ja tiedusteli saisivatko he nimetä ne Rooseveltin lempinimen 'Teddy' mukaan 'Teddy-karhuiksi' jos he tekevät noita nalleja enemmänkin. Roosevelt mietti ja vastasi, että kyllä se hänen puolestaan sopisi. 'Ei kenellekään voi olla hyötyä minun lempinimestäni', hän vastasi, mutta toisin kävi - nimestä tuli maailmankuulu ja sitä ovat rakastaneet miljoonat ihmiset.

Toisaalta, Roosevelt sai osansa hittituotteen hyödystä hänkin. Hän sai lahjaksi oman teddykarhun. Kun tuli seuraava presidentin vaali, Teddy Roosevelt otti teddykarhun kampanjamaskotikseen. Vaalikampanjassa jaettiin lahjoina pieniä teddyjä, julisteissa oli teddyn kuvia, rintanapeissa oli teddykarhun kuva, ja tuloksena oli, että Theodore Roosevelt valittiin presidentiksi nallejen avustuksella. Kun Rooseveltin tytär meni avioon koko häiden juhlasali oli koristeltu teddykarhuilla. Teddykarhuista oli tullut Theodore Rooseveltin tunnus. Vielä tänä päivänä muistamme hänet nallekarhujen 'isänä'. 

Kansainvälistä teddykarhun päivää vietetään vuosittain 27.10., päivä on myös Theodore Rooseveltin syntymäpäivä. Idea tähän on lähtöisin tietenkin Amerikasta. 
 

Michtomien nallet

Palataanpa Michtomien nalleen. Kuten jo mainittiin, nallet saivat hyvän vastaanoton, ja sitten Michtomit esittelivät teddykarhunsa Veljekset Butler'ille, suurelle tukkumyyjälle, jossa heti oivallettiin menestysmahdollisuus.

Vuonna 1903 Butlerilla työskentelevä herra Schoonmaker osti kaikki Michtomien siihen asti tekemät nallet, ja myös kaikki tulevat, mitä he pystyisivät valmistamaan. Näin sitten Michtomit saivat bisneksensä hyvin pyörimään ja syntyi suuri, legendaarinen leikkikalufirma 'Ideal Novelty Toy Company'. Vuonna 1938 firman nimi yksinkertaistettiin muotoon 'Ideal Toy Company'. Firma siis pyörähti käyntiin nallekarhuilla, mutta myöhemmin mukaan tulivat kaikenlaiset lelut, varsinkin nuket. Kun firma myytiin vuonna 1982 teddykarhut eivät enää edes olleet mukana valikoimissa.

Amerikassa kävi samoin kuin Saksassa. Teddykarhut levisivät hyvin nopeasti eri lelunvalmistajien tuotevalikoimiin. Idea hypähteli maasta toiseen, ja eri maissa eri valmistajat vähän vakoilivat naapurin tekemisiä ja lisäilivät omia ideoitaan. Teddykarhuista tuli todellinen maailmanmenestys.

Teddykarhujen kehitys pysyi kuitenkin eri maissa hyvin samanlaisena, tähän oli syynä esimerkiksi leikkikalumessut, joissa käytiin imemässä uusia ideoita ja suuntauksia. Osapuilleen kuitenkin vielä 50-luku ja 60-luvun alku oli perinteisen teddykarhun aikaa.

1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa nallet alkoivat muuttua. Haluttiin helposti koneellisesti tehtäviä nalleja halvemmista materiaaleista. Uusia nalleja mainostettiin myös hygieenisinä, koska niitä saattoi pestä pesukoneessa. Keinokuidut tulivat kuvaan, ja niistä selvänä ykkösenä oli dralon. Myös toppausaineet vaihtuivat, uutuutena tuli vaahtomuovirouhe, joka sitten nopeasti huomattiin huonoksi nallen täytteeksi. Nivelet jäivät pois, silmät muuttuivat muovisiksi, äänilaitteet jäivät pois. Yhä uusia keinokuituja tuli kuviin ja keksittiin parempia sisusmateriaaleja. Nalleja alettiin valmistaa koneellisesti suurissa sarjoissa halvan työvoiman maissa.

Nallejen varsinainen kulta-aika oli ohi - mutta ei ihan kokonaan: ne vanhat, kunnon valmistajat tuottivat edelleen perinteisen mallisia, huolellisesti hyvistä materiaaleista tehtyjä teddykarhuja. Ja hiljalleen ihmisten mieli alkoi muuttua - uudet pehmot eivät enää olleet uutta. Niissä vanhoissa nalleissa oli sitä jotain - ne olivat eläviä, tai ainakin lähes eläviä. Ympyrä alkoi sulkeutua. Jälleen ympäri maailmaa, varsinkin suurissa teddykarhumaissa Saksassa, Amerikassa, Englannissa jne, ja miksei myös Suomessa, ihmiset haluavat ja arvostavat sitä wanhaa kunnon teddykarhua. Teddykarhu varmasti jatkaa voittokulkuaan vielä ainakin toiset 100 vuotta.

Katso nallejamme ja eläimiämme